16.4.2015

Tän hetken lempparit // 16/04/15

16.4.2015


Yves rocher Face powder collector
Erittäin hämäävällä ja epäinformatiivisella nimellä varustettu puuteri päätyi mun käsiini aikoinaan kun Rosa totesi sen itselleen syystä tai toisesta sopimattomaksi. Tämä on ilmestynyt Yvesille jossain joulukokoelmassa, ehkä viime tai toissavuoden (?), mutta vielä toistaiseksi sitä löytää nettikaupasta. Tämä on siis todellakin limited edition eli oletan että kunhan saavat myytyä jäljellä olevat pois, tätä ei enää lisää tule.

Luulin aivan alunperin että tämä olisi ihan tavallinen kasvopuuteri, mutta jokusen aikaa käyteltyäni tätä totesin tämän ihan kelvottomaksi noin niinkuin perus-puuteroimistarkoituksessa siis. Samalla hetkellä havaitsin myös tässä olevan hiiienon hienon shimmerin jolloin mulla välähti että tätähän voikin käyttää sellaisena, varsinkin viimeaikoina, suuressa nosteessa olleena kuultopuuterina. Kiinnitän siis meikkipohjan ensin tavallisella mattapuuterilla jonka jälkeen sudin tätä iloisesti koko naamaan tuomaan sellaista erittäin luonnollista ja maltillista hehkua ja blurraamaan ihohuokosia ja muita ihovirheitä. Pitää muistaa tilata tälle varakappale koska tästä on tullut tärkeä osa pohjarutiinia.

Tarte poskipuna sävyssä Peaceful
En puhele tästä liiempiä koska Tarten saaminen suomeen on erittäin haastavaa ellei satu omistamaan diileriä esimerkiksi jenkeissä. Omani olen ostanut facebookin kauneuskirpparilta lähes käyttämättömänä. Kuka tahansa youtuben kauneusguruja seuraileva tietänee nämä kyseiset poskipunat jotka ovat siis superkestäviä ja superpigmenttisiä. Voi kun näitä saisi jostain tilattua suomeen, haluaisin kovasti lisää koska tämä todellakin on erittäin hyvä! Sävy on suurinpiirtein tuon pakkauksen värinen, pienellä kultaisella shimmerillä varustettuna.

Essence Sun club matt bronzing powder sävyssä Blondes / 01 Natural
Tämä Essencen superhalpa ja superiso bronzer on päässyt käyttöön nyt kun olen käyttänyt itseruskettavaa ja muuttunut hieman oranssihkoksi... Olen kuullut tästä puhuttavan myös varjostuksiin sopivana, mutta itse olen niin vahvasti harmaisiin varjostuksiin mieltynyt etten tätä kyllä käyttäisi. Hintaa tällä taitaa olla kolmisen euroa ja tämä on ollutkin jokaisen sentin arvoinen, ei häviä juurikaan kalliimmille kavereilleen pehmeän koostumuksensa ja huippupigmenttinsä ansiosta. Tuoksu tässä on kookoksinen, mikä mun mielestä sopii just passelisti tällaiseen tuotteeseen.

MAC huulipuna sävyssä Pure zen
Tästä höpöttelinkin jo MAC-punapostauksessa. Edelleen Velvet teddyn ohella käytetyimpiä huulipunia.

ELF baked blush sävyssä Pinktastic
Tätä siis todellakin myydään poskipunan nimellä, mutta ihan selkeästihän tämä on liian vaalea siihen käyttöön. Tällä saa kivaa, ehkä hieman ruusukultaista hohtoa naamaan eikä ole hinnalla pilattu. Tästäkin juttelin enemmän ELF-viikolla jo jonkun aikaa sitten.

St. Moriz Instant self tanning mousse
Vannon itse ehdottomasti näiden vaahtomaisten itseruskettavien nimeen niiden helppouden takia ja tämä onkin mun mielestä hintaansa (alle 10 e) nähden erittäin hyvä vaihtoehto. Vaikka tuossa aiemmin sanoinkin että olen muuttunut oranssiksi, niin tämä ei suinkaan ole siis oranssin rusketuksen tekevä tuote vaan mielestäni lopputulos on luonnollinen eikä hypi liiemmin silmille, oranssisuus liittyy lähinnä omaan ihoon eikä tuotteeseen. Levittyy helposti ja on sopivan riittoisaa, suosittelen lämpimästi varsinkin sellaisille jotka haluaa kokeilla vaahtoja eikä halua heti ostaa kalleinta. Itse meinasin seuraavaksi sijoittaa hieman kalliimpaan versioon, Vita liberata on merkkinä aika vahvoilla. Niin joo ja tätä saa itselleen tilattua ainakin Pretty.fistä ja Tanstoresta.

Kun ulkona sataa vielä lunta, mä alan ottaan varaslähtöä kesään ja kaivan kaiken hohtavan ja rusketusefektiä tuovan esiin, jepjep... Kohtalotovereita?

2 kommenttia:

  1. St. Morizin vaahto ja elf:in Pinktastic on kyllä huippuja! Oon suorastaan kade tosta Tarten poskipunasta!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, todisteita siitä että halpakin voi olla hyvää ;-) Haha, jooo, huono puoli ton ostamisessa oli juurikin se ettei saa lisää vaikka haluais ;-D

      Poista

All you need is faith, trust and pixie dust.

Magicbunny © 2014