2.1.2015

Vuoden parhaat 2014

2.1.2015
Ekaksi sanottakoon että toivottavasti kaikilla oli ihana vuoden vaihde, mulla ainakin, kotona poikaystävän kainalossa American horror storya katsellen, ah!

Otsikko voisi olla myös "Vuoden käytetyimmät", koska en kyllä uskalla mennä lupailemaan mitään parhaita tuotteita syystä että kaikkien preferenssit eroaa niin isosti toisistaan. Eli tässä, vuoden ensimmäisessä postauksessa käsittelen ne tuotteet joita on tullut tänä vuonna rakastettua. On muuten sanottava, että joulukuun aikana tuli hankittua älyttömän monta tuotetta jotka meinasin tähän laittaa, mutten sitten viitsinyt kun ne niin tuoreita tuttavuuksia olivat. Ja syystä että osasta uusista tuotteista on tulossa omia postauksiaan. Asiaan!



W7 Honolulu bronzer
Tämä on vakkari varjostustuotteeni. Matta, ei liian oranssi, söpö loota ja halpa hinta (alle 10 e), erittäin hyvä tuote kokonaisuudessaan. Ei suinkaan paras mihin olen ikinä törmännyt, mutta erittäin hyvä hintaansa nähden.

theBalm Mary-Lou Manizer
Olen todella voimakkaiden ja lähes muovisen näköisten korostuksien ystävä ja tällä saan aikaiseksi juuri sellaiset mitkä haluan. Pigmenttiä on huikeasti, monille liikaakin, mutta itse aika surutta sudin tätä poskipäilleni. Tykkään myöskin yleisesti ottaen enemmän kullertavista (hahaha) korostustuotteista, joten senkin takia tämä on lempparein kaikista. Raukka on muuten pamahtanut tuonne pannuunsa ja siksi kuvassa kansi kiinni. Tämän sisko, Cindy-Lou Manizer on muuten isosti hankintalistalla, swatchasin sen Tallinnassa ja sekin on ihana!

Milani Baked blush sävyssä Luminoso
En varmaan ikinä saa tarpeeksi tästä poskarista. Tästä irtoaa juuri sopivasti väriä ja hohtoa ja tämä tekee meikistä heti raikkaan ja tuo kasvoille ihanan, terveen hehkun. Ehdottomasti suosittelen ihan kaikille, tätäkään ei ole hinnalla pilattu.

Lumene CC cream
Tämä oli ehkäpä tämän vuoden käytetyin "meikkivoiteeni", mutta nyt loppuvuodesta alkanut jäämään muiden varjoon ja päätynyt luottotuotteeksi lähinnä nopeita kaupassakäyntejä varten kevyemmän peittonsa ja heikommän kestävyytensä takia. Ehdottomasti kuitenkin edelleenkin paras CC- tai BB-voide jota olen kokeillut.



Essence Cookies & cream single eyeshadow sävyssä 01 So hot, donut!
Kun aloin pohtimaan jotain palettia jota olisin käyttänyt eniten tänä vuonna, en keksinyt sellaista, olen ilmeisesti käyttänyt kaikkia palettejani melko tasapuolisesti. Sinkkuluomiväreistä keksin kuitenkin pari jotka ovat olleet erityisen tehokkaassa käytössä tänä vuonna ja toinen niistä onkin tämä Essencen limited edition-kokoelmassa julkaistu tapaus. Tätä olen saattanut lätkäistä vähäsen luomivakoon päivinä jolloin ei ole kokonaiseen silmämeikkiin jaksanut ruveta panostamaan. Huomaa että olen hohdon perään, koska tämäkin tuo nimenomaan lämpöä ja pientä hehkua silmiin niin ettei ne näytä aivan täysin meikkaamattomilta, kuitenkaan liikaa panostamatta.

Essence Big bright eyes sävyssä Highlight it...nude
Tämä on luottotuotteeni kulmaluun korostamiseen, tykkään kovasti koostumuksesta joka ei ole liian tahmea, mutta pysyy silti kivasti paikoillaan. Tällä hintaa taitaa olla jotain 2 euron luokkaa. Omani ostin kai joskus alkuvuodesta ja edelleenkään en ole joutunut kuin kerran ehkä tuon teroittamaan eli myöskin melko riittoisa tuo on koostaan huolimatta.

Anastasia Beverly Hills Dipbrow pomade sävyssä Ebony
En sitten kuitenkaan malttanut olla laittamatta tätä tähän postaukseen vaikka tämäkin on mulla vasta parisen viikkoa ollut. Tämä on mullistanut mun kulmakarvaelämän ja voivottelen miksi en hankkinut tätä paljon aikaisemmin. Tämä ei liiku mihinkään, kestää vettä ja on riittoisa. Vaatii hieman harjoittelua eli ihan kokemattomalle meikkaajalle en tätä lähtisi suosittelemaan, mutta silti. Ah! Kulmakarvafriikille must have.

Yves Rocher Sexy pulp mascara
Tämäkin on yksi niistä raukoista jotka on syrjäytetty nyt loppuvuodesta, mutta joka on ollut lähemmäs vuoden se lempparein ripsari. En osaa ripsivärien ominaisuuksia niin kuvailla, mutta tämä on hoitanut oivallisesti hommansa, tuuheuttanut, pidentänyt ja pysynyt paikoillaan. Erittäin hyvä kaikin puolin.

Too Faced Exotic eyeshadow single sävyssä Magic mushroom
Tästä onkin jo oma postauksensa.



Huulituotteiden puolella ollaankin aika nihkeillä eväillä koska mä en ole mikään suurin huulijuttujen ystävä vaikka noita onkin tuonne kohtuullinen määrä kertynyt.

Essence Cookies & cream lip gloss sävyssä 02 Be my cookie monster
Tähän voisin oikeastaan laittaa minkä vain Essencen huulikiillon, valitsin nyt esimerkiksi tämän koska tätä nyt on tullut melko paljon käytettyä. Nudejen juttujen ystäville (niinkuin allekirjoittanelle) muuten hyviä uutisia, sillä Essenceltä tulee ulos kokonaiset linjat nudeja huulikiiltoja- ja punia.

Rimmel Apocalips lip lacquer sävyssä Phenomenon
Innostuin näistä huulilakoista kesällä hirveästi ja tätä nudea sävyä suurkulutinkin jonkun aikaa. Tällä hetkellä nuo ovat jääneet hieman narikkaan kun olen siirtynyt enemmän huulipuniin, mutta edelleenkin näistä kyllä tykkään sävyjensä ja pigmenttisyytensä puolesta.



Real techniques-siveltimet
Erityisesti kuvassa olevat Buffing brush, jota käytän joskus sienen sijasta meikkivoiteen levittämiseen, Contour brush, jota käytän nimenkin osoittamaan tarkoitukseen eli varjostuksien tekemiseen ja Setting brush jota käytän korostuksien tekemiseen. Olen muuten hankkinut tässä viime aikoina enemmänkin merkin siveltimiä eli josko kiinnostaa niistä lukea niin huudelkaapa!

Coastal scents BR-250 / Blending brush
Luottosiveltimeni häivytykseen.

ELF Defining eye brush
...ja luottokaverini korostuksiin.

Sellaisia lemppareita mulla tänä viime vuonna! Mitä teidän lemppareista löytyy? Linkkailkaapa vaikka mulle tuonne alas postauksianne jos sellaisia olette tehneet, mieluusti kävisin muiden suosikkeja pällistelemässä jos vaikka löytyisi jotain uutta itselle kokeiltavaksi.

4 kommenttia:

  1. Täyty nyt itekin alkaa miettiin että mitkä on ollut 2014 lempparijuttuja. Samoja kun sulla on Real Techniquesit ja Lumenen CC. Meikeistä Clarinsin Instant Light Lip Perfector, Anastasian Brow Wiz, Maybellinen Color Tattoo Bad to the Bronze, paleteista Isadoran Matte Chocolates ja Too Facedin Chocolate Bar... Onhan näitä. Poskipunista nousee varmaan yli muiden Makeup Geek. Random- juttuina vielä UD All Nighter- setting spray, Beauty Blender ja Revitalash! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tossakin sulla paljon kaikkee mitä ite on pitäny hommata. Bad to the Bronze on ostoslistalla kuin myös Brow wiz. Chocolate bariin oon ihan rakastunu ja Beauty blenderin korvaajana mulla toimii Real techniquesin sieni, mutta eiköhän tota aitoo ja oikeetakin joudu jossain kohdin kokeileen :-D

      Poista
  2. Kivoja tuotteita, theBalmin korostuspuuteri voisi kiinnostaa muakin. :)

    Mun parhaat voi katsella täältä: http://keyword-love.blogspot.fi/search/label/vuoden%20parhaat%202014

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä hyvä, suosittelen erittäin lämpimästi! Ja mä käyn tsekkaamassa! :-)

      Poista

All you need is faith, trust and pixie dust.

Magicbunny © 2014